tiistai 8. syyskuuta 2015

Kirjablogin kuolema

Olen lukenut tähän mennessä tänä vuonna 119 kirjaa. Goodreads näyttää vähemmän, koska kaikkia kirjoja ei sen mukaan ole olemassa, enkä itse osaa lisätä niitä.
Susi lukee oli alun perinkin vähän kokeilu, että mitä pidän. Noh, ihan kivaa, mutta ei lopulta niin kivaa. Välillä en lukenut oikein paljoa, välillä luin liikaa eikä aika riittänyt yksityiskohtaiseen postailuun. Ei ihan mua varten tämä juttu. Alun perin ajattelin lopettaa vuodenvaihteessa tai yksivuotissynttäreillä, mutta jos ollaan realistisia, en tule siihen mennessä postaamaan yhtään mitään. Kirjablogeja on kivempi lukea kuin pitää itse.
Lukumaratoneille osallistuminen on ehkä ollut siisteintä, sitä ajattelin jatkaa. Todennäköisesti van Twitterissä. Celestinen heittämän haasteen ehkä vielä teen, mutta varmaan Sanokaa vain Sudeksi -blogin puolelle.
Vaikka bloggausinto on hiipunut vähän koko ajan hiljalleen ja hiljalleen joka blogissa, pääsee juttujani vielä lueskelemaan. Sanokaa vain Sudeksi on elämää ja fiiliksia ja huvittavia ajatuksia ja kaikkea pään sisällä liikkuvaa. Kirjoista ilmaisen mielipiteitäni enimmäkseen Goodreadsiin nimellä Susi. Sinne tulee parhaat jutut, pyytäkää kaveriksi, en ignooraa ketään, ellei sitten ihan hillittömän hämärä profiili ole. Go find me. Meiliosoite edelleen sanokaavainsudeksi@gmail.com, jos jotain yksityisempää asiaa tulee. Hangoutsissa saa jutella.
Kiitos lukijoille, kiitos satunnaisille kävijöille.

Tämä oli tässä.

perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaraton (ei päivity enää)

Epäaktiivisuus alkaa nakertaa täällä. Kolmen uusintaluvun haaste on tekemättä,  olen lukenut kesän aikana rikki sata kirjaa (siis yhteensä lukenut vuoden aikana 106 tjsp, viimeisin kesällä) ja Aleksis on edistynyt hienosti ja kaikenlaista on tullut myös osteltua.

Noh, vaikka en ole täällä ehtinytkään sitä kuulutella, osallistun taas lukumaratoniin. Olen pitänyt Aleksiksista taukoa, mutta nyt vedän loppukirin, jahka saan Valtaistuinpelin viimeiset sivut loppuun.

Martinin lisäksi suunnittelen lukemani Mikko-Pekka Heikkinen Jääräpään, Minna Lindgrenin Ehtoolehdon pakolaiset, Veera Salmen Kaikki kevään merkit ja sitten sen mukaan mikä kiinnostaa.

Aloitan nyt 14.8. klo 18.00 ja lopetan 24 tunnin kuluttua.

19.49

Valtaistuinpeli luettu, saldo maratonille 151 sivua. Lievä valinnanvaikeus, vähän tekisi mieli myös kirjoittaa. Puoli tuntia ei ketään haitanne?

11.46

Saldo yhteensä 520 sivua. Luettuna kaksi runokokoelmaa,
Jarkko Sandellin Jos siivet, lennän sekä Satu Mannisen Kaupunkicowboy. Luin myös Mikko-Pekka Heikkisen Jääräpään loppuun. Nyt lähtee kolmas runokokoelma,  Timo Malmin Tuulensuu, minä rakastan sinua.

23.06

Lopetin lukemisen puoli kuudelta. Tuulensuu oli hieno enemmän ideansa puolesta kuin runojen. Päälle luin jonkin matkaa Ehtoolehdon pakolaisia.

Yhteensä 688 sivua. Vähän verrattuna viime kertaan, mutta ens kerralla enemmän!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

K.A.Applegate - Remnants

Postaus käsittelee koko sarjaa, joten spoilereita löytyy eteenkin alkusarjan kirjoista.
Okei.
Koko sarjasta. Ihan koko sarjasta.


Viimeinen avaruussukkula (Remnants #1)
Määränpää tuntematon (Remnants #2)
Ne (Remnants #3)
Ei maata näkyvissä (Remnants #4)
Mutaatio (Remnants #5)
Jako kahteen (Remnants #6)
Ristitulessa (Remnants #7)
Sota vai rauha? (Remnants #8)
Oma maa mansikka (Remnants #9)
Kotikulmilla (Remnants #10)
Unimyrsky (Remnants #11)
Hylätyt (Remnants #12)
Kolmen kopla (Remnants #13)
Uuteen maailmaan (Remnants #14)

Taisin täyttää yksitoista, kun muutamat luokkalaiseni koodasivat lahjoja ja ostivat mulle kolme Remnantsia. Ei ehkä ollut fiksuinta aloittaa sarjaa yhdennestätoista osasta, mutta ei se suuresti vaikuttanut lukukokemukseen. Rakastuin. Ja vaikka tiesin loppuratkaisun, jaksoin innostua myös ensimmäisistä osista. Innostua aika paljon.

Aloin keräillä sarjaa itselleni vähän kaikkialta. Kirjaston poistomyynneistä, Suomalaisen alennuksista, kirppareilta, divareista… Vanha sarja, 2000-luvun alkua, ei oikein löydy mistään. Mutta sitten, Åland-reissun yhteydessä käytiin Turussa ja Turun antikvariaateissa. Sain napattua itselleni kuudennen osan kahdella eurolla, viimeinen puuttuvainen. Ja vaikka keräilyyn kulunut aika olikin vienyt minut jo pois kohderyhmästä (mikä kohderyhmä, ei mitään tietoa kenelle nämä on suunnattu vaikka itse luinkin ala-asteella), oli kuitenkin pidettävä lupaus, jonka annoin itselleni keräilyä aloittaessani. Uusintaluku.

Ja luettuani sarjan muutamaan päivään uusiksi… Se ei ollut huono. Se ei ollut edes niin kuin melkein huono. Se oli hyvä. Ihan oikeasti.

Esimurkkuna luin Applegaten lisäksi Stineä myös aika innokkaasti, ja koska niistä kirjoista on ”vähän” karsiutunut se parhaus ja upeus ja näin päin pois, ajattelin saman kohdanneen Remnantseja. Sarjassa oli toki heikkouksensa, joita en pienempänä ajatellut, mutta yllätyin silti erittäin positiivisesti.

Ideana on, että maapallo tuhoutuu vuonna 2011. Huvitti lukee näin 2015 sitä, mitä kirjailija maalaili omasta tulevaisuudestaan. Kahdeksankymmentä ihmistä lähetetään avaruuteen 500 vuoden horrokseen, jotta ihmislajilla olisi jotensakin mahdollisuudet säilyä hengissä. Alku on yllättävän helppoa, vain  muutama ylimääräinen tunkeutuu sisään ja vain pari kuolee ennen matkaa. (Ensimmäinen kirja.) Horroksesta selviää enää kourallinen porukkaa, joka hoksaa saapuneensa määränpäähän x (tai Tuntematon). Paikka paljastuu alukseksi, jolla on tietoisuus, vaikka se on kone. Alukselle on avaruusolioita, jotka eivät ihan hirveästi tykkää uusista kavereista. Ihmisille tulee siistejä mutaatioita, kuten kameleonttimaisuus, matomorfaaminen ja ihan vaan tajuttoman valtava suu. Sarjassa tapellaan, paetaan, kuvitellaan eri ympäristöjä ja kaikkea kivaa, kunnes saadaan jotensakin rauha ja kompromissi eri lajien välille. (Kirja 8.) Noh, koti-ikävä on toki melkoinen, ja Suuresta Kompromissista huolimatta kurssi käännetään kohti omaa rakasta Maata. Alus (jonka nimi on Äiti) laskeutuu Tokion jäänteisiin, ja ympäristö on aika asumiskelvotonta, kuten he kaikki osasivat ennustaa. Kirjan ehdottomasti suosikein hahmo Yago kaappaa aluksen parin limamöykkykaverinsa haltuun, kaappaa vähän vahingossa yhden selviytyjän ja jättää muuta porukat Maahan käytännössä ilman vettä ja ruokaa. (Kirja 10.) Mutta! Onneksi katastrofista selvisikin ihmisiä, jotka oleilevat maan alla aika jäykissä oloissa, mutta puhuvat jokainen äidinkielenään englantia. Vähäsen rasavilli selviytyjä Mo’Steel menee ja tappaa vahingossa rosvoilijoiden johtajan, joten hänestä tehdään uusi johtaja. Selviytyjät hengailevat siis maan päällä eivätkä saa jäädä maan alle alfaporukan luo, mutta hyvin heillä lopulta sujuu yhteiselo. Aluksella porukat ottavat yhteen ja kaikki kuolevat. (Kirja13.) Lopussa rosvoilijoiden luo tulee muutama alfa, koska alfat eivät hyväksy sokeutta. Äiti-alus on matkustanut ajassa ja ilmestynyt Tokioon just sopivasti 500 vuotta aiemmin ja porukka löytää hylyn. Äidin rakastama Billy lupaa luoda uuden maailman tai vanhan maailman uudestaan. Suuret määrät puhdasta vettä, elävää luontoa taas pyörivän maan pelottavat toki monia ihan suunnattomasti ja pari kaveria yrittää mahdollisimman kynsin hampain pitää kiinni tuhkaisesta kuolleesta planeetastaan, jossa ei oikein ole yhtään mitään, mutta totta kai kaikki onnistuu.

Okei, en tajua miten kaikki voi onnistua kun loppu on niin höttöinen ja onnellinen ja mahdoton, joten uskon vaan että kaikki sitten lopultakin kuoli ja pääsi taivaaseen tai jotain.

Olen aika varma, ettei planeetta voi noin vain lakata pyörimästä, vaikka siihen törmäisikin iso kivi. Plus vaikka voisikin, olettaisin pimeällä puolella olevan hiukkasen kylmempää kuin vähän viileetä. Ehkä porukoilla ei joo ollut vettä enää niin paljon, että se olisi voinut jäätyä, mutta kun porukat vierailivat pimeillä seuduilla vesiputelien kanssa, olisi ehkä vähän voinut tulla huurretta pintaan?

Ja vaikka en ehkä saanut tätä kuulostamaan vuoden valinnalta, vannon, että sarja on upea. Vilpittömästi.

Hahmoissa oli vähän pahvisuutta ja stereotypioita, mutta ei ärsyttävällä tavalla. Jotenkin hurmaava porukka. Erityisiä suosikkeja oli nilkkimäinen pressanpoika Yago, kovis 2Face, koiranpenturiehakas Mo’Steel ja aika random omituinen Billy. Tate oli ehkä eniten samaistuttava henkilö, koska.

Eniten jäin kaipaamaan syvällistä ahdistusta ja pelkoa. Kukaan ei oikeastaan jäänyt itkemään rakkaidensa perään tai tuntenut kyvyttömyyttä säilyttämään ihmislajia. Aika vastuu, eikö? Mutta kaikki vain selviytyivät. (Tai ei kaikki. Suurin osa kuolee.)

Tekstikään ei töki. Pelkäsin toistotoistotöksejä aika paljon, mutta ei. Perus sujuvaa, en valita.

Mukava lukea uudestaan. Tekisi mieli lainailla Animorphsitkin toiselle kierrokselle, mutta niiden kanssa voisin odottaa elokuuhun, nyt kun lueskelin jo neljäntoista kirjan verran jotain muuta kuin Aleksiksia.


Tiiviisti: Mulla oli hyvä maku pienenä.

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Paula Havaste - Tuulen vihat

Kuva ja takakansiteksti suoraan kustantamon sivulta, ehdin jo palauttaa kirjan. 

Paula Havaste

Tuulen vihat
Gummerus
2014


Paimion tuvan tytär, Kertte, kasvaa äidittä. Rauni-ema meni tuulen vihoihin: hän kutsui kevättä liian aikaisin, talven tuuli tuli mustasukkaiseksi ja puri syvälle. Henkien tapoja ja loitsuja opetellessaan Kertte ymmärtää, että hänellä on pian käsissään avaimet niin hyvään kuin pahaan.

Kertte oppii, että ihmisessä on kaksi henkeä. Toinen painuu heti manalaan, mutta toinen ei jätä maailmaa kevyesti. Sitä pitää hyvitellä, palvella ja saunottaa. Kun tuulen vihat sitten saavat otteen isästäkin, Kertte tietää, että taloon on haettava markkinoilta vävy. Kertte ei voi henkiä saunottaa, eikä puistatuskohtauksia saavasta Sule-veljestäkään siihen ole. Mutta vaikka veli on heikko, kohtaustensa aikana tämä näkee kirkkaasti tulevaan. Päivää ennen kuin Kertte lähtee, Sule saa jälleen kohtauksen. Veljen sanat mykistävät koko tuvan.

Tuulen vihat on Paula Havasteen uuden 1100-luvulle sijoittuvan sarjan ensimmäinen osa. Se avaa suomalaiselle historialliselle romaanille uuden aikakauden. Havasteen lukijoiden rakastaman Kymmenen onnen Annan tavoin se sisältää paljon kansanperinnettä: taikoja, enteitä, loitsuja ja ennustuksia.

Todella virkistävä kirja.

Kertte ei ollut perus kiltti talonpoikaistyttö, vaan mukana oli särmää. Ilkeyttä, vahingoniloa. Piristävää. Muut hahmot sopivat myös omiin rooleihinsa, kukaan ei sulautunut seinään ja kaikilla oli oma luonne.

Historiallisesta pätevyydestä en osaa sanoa mitään. Peseytyminen häiritsi, ei mielikuvien pohjalta sopinut aikaan. Mutta muuten, läpi meni kaikkineen. Loitsut ja taiat eteenkin.

Kalvaat tytöt ja muut henget jäivät turhan vähälle huomiolle, olisi ollut kiintoisaa lukea niistä lisää.

Kirjoitustyyli iski myös, mukava lukea. Ehdottomasti jatkan sarjan (onko tämä sarja) parissa.

Tiiviisti: Ihana yllätys Aleksisten joukossa.

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Lemony Snicket - Shouldn't You Be in School?


Lemony Snicket
Shouldn't You Be in School? (All The Wrong Questions #3)
Egmont
2014

Before you think anything at all about "Shouldn't You Be in School?" ask yourself these questions:

1. Do you smell smoke? 

2. Are schoolchildren in danger? 

3. There's a witness to a notorious fire, but he appears to have gone missing. Also, these fish tanks are empty. And these books are blank.

4. Wait, those aren't questions. What is going on?

Lemony Snicket. Tarvitseeko miettiä, pidinkö vai en?

Tykkään ideasta, että Snicket kertoo "omaa" tarinaansa ennen Surkeiden Sattumusten Sarjaa. Nuori Lemony kuulostaa kertojanääneltään melko samalta kuin vanhempi Lemony, mutta luonnollisesti SSS:n kertoja oli vähän kokeneempi ja kertoili juttuja, joita nuorempi Snicket ei vielä ollut tehnyt.

Shouldn't You Be in School jatkaa samalla Snicket-linjalla kuin edellisetkin osat. Rakastan sarjan (Tämän sekä Surkeiden Sattumusten) vähän kieroontunutta ja mustavalkoista miljöötä. Hahmot ovat monin paikoin karikatyyrejä, mutteivät paperinohuita. Ellington on ihanan kiero hahmo, tykkään väreilystä, joka sävyttää hänen ja Lemonyn suhdetta. (Suhde viittaa ihmissuhteeseen. Vaikea määritellä.)

Teksti ja kieli. Sanojenselitys, huumori, kiemuraiset lauseet ja sanaleikit. Mun kirja, niin mun kirja.

Olisi kiintoisaa lukea Surkeiden Sattumusten Sarja uusiksi ja poimia kaikki jutut Snicketin menneisyydestä. VPK mainittiin tässä jo vähän suuremmin, ehkä neljännessä osassa saadaan useammat langat yhdisteltyä. Olen aika varma, että Snicket (kirjailija) on joissain kohdin maininnut Snicketin (hahmon) kaverit myös Surkeiden Sattumusten Sarjassa. Joo, sarjan voisi kyllä kertailla tässä kun Aleksis on ohi... Kun nyt tuota neljättä osaa pitää vielä muutama kuukausi liikaa odottaa.

Tiiviisti: Milloin viimeksi mun piti odottaa että sarja loppuu?

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Lyhyitä Aleksis-kirjoja lyhyesti

Aleksis-tiivistelmää tulee taas. Ajattelin jaella näitä luettuja kirjoja osiin jonkin yhdistävän tekijän mukaan. Runot voisin jossain vaiheessa ottaa, ehkä historialliset romaanit tai dekkarit myös.

Nyt. Lyhyitä Aleksis-kirjoja.

Tiina Raevaara - Laukaisu

Parasta kirjassa oli ehkä idea. Ja kertojaratkaisu. Lievä inhorealismi ei ostanut puolelleen ja osa tekstistä tuntui liian tungettelevalle. Tai siis, mikä oikeus kertojalla on nuuskia perhesurmia? Mikä oikeus on mässäillä?

Elina Kilkku - Äideistä paskin

Olen seitsemäntoista, lukion eka eikun tokaluokkalainen, enkä lähitulevaisuudessa tai vähän kaukaisemmassakaan tulevaisuudessa ajattele hankkiutua raskaaksi. Kuitenkin, vaikka en voi samaistua, voi luoja miten nauroin. Äärimmäisen hupaisa teos, hyvällä tavalla. Varmasti vieläkin hilpeämpi, mikäli pikkuihmisiä kehittyy parhaillaan kohdussa tai pyörii jo lattialla..

Meri Kuusisto - Amerikkalainen

En aio kirjoittaa tästä paljoa. Miksi? Koska Amerikkalainen on paras kirja, jonka olen vuoteen lukenut. Upea teos.

Pelle Miljoona - Roudari

En saanut paljoa irti. Tunnelmasta tykkäsin kovasti, mutta kieli vähän. Taiteellisuus on hieno juttu, mutta en puhu slangia niin kovin sujuvasti. Loppuratkaisu ärsytti. Jotenkin kirja tuntui pakoilevan kliseitä niin paljon, että veti niitä puoleensa kuin mökkeilijä itikoita.

Aleksi Aalto - Rintaperillinen

Hauska kirja. Kirjoitustyyliä en mene liputtamaan, aika toteavaa ja korutonta. Päähenkilö oli niin ärsyttävä, että kääntyi huvituksen puolelle, sivuhenkilöt vain olivat. Jännä idea kuiten, tosin loppu oli turhan arvattavissa.

Nina Peura - Yöpakkasia

Kirjassa ei ollut mitään erityisen woahduttavaa, kirjoitustyyli perus toteava normaali, päähenkilö häiritsevän naiivi opettajaksi ja aikuiseksi, sivuhenkilöt pahvisia eikä *spoiler* sitä murhaa/kuolemaa edes ratkaistu, mutta en tiedä. Tykkäsin vain ihan rehellisesti ja kunnolla.

Helmi Kekkonen - Suojaton

Sirpaleisen kaunis, herkkä tarina. Kerralla luettu. Ei ehkä kivoin iltasatu maailmassa, mutta en kadu lukemista.

Nura Farah - Aavikon tyttäret

Oli käsittämättömän upeaa lukea kirja, josta ei jäänyt tuomitseva maku suuhun. Kaunishan tuo kulttuuri on. Kauniita ihmisiä, vaikka erilaista kuin meillä.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Lukumaraton (ei päivity enää)

Aloitan 25.6 klo 20.00 ja lopetan 26.6 klo 20.00.

Viime aikoina olen muutenkin lukenut aika hyvin paljon, tähän mennessä 25 kirjaa. Nyt maratonille tulee valtaisat paineet kun yritän luonnollisesti lukea vieläkin enemmän kuin päivässä normaalisti.

Aloittelen Anni Kytömäen Kultarinnalla, josta olen lueskellut jo vajaat sata sivua. Jos sen saisi loppuun, olisin jo ylpeä, kun kunnioitettavat 500 sivua jäljellä. Lisäksi ehkä alustavasti ois fine suunnitella Sirpa Kähkösen Graniittimiehen lukemista loppuun samoin kuin Kristiina Lähteen runoja. Pitäviä suunnitelmia en tee näf, katsoo miten menee.

Tavallaan jännittää ihan hirveesti, vaikka ei silleen ole syytä. Mennään Ahvenanmaalle kolmeksi päivää kaverin kaa, molemmat ekaa kertaa lautalla, ei jännitä. Ei tietoa huoliiko majoituspaikka alaikäisiä, ei jännitä. Riittääkö rahat, ei jännitä. Osataanko puhua ruotsia, ei mitään.

Mutta härregud, olen vuorokauden kotona ja luen yksin! Apuva. 

Postaus päivittyy silloin tällöin. Mukavaa maratonia, kanssalukijat!

22.50

300 sivua luettu Kultarintaa, alle puolet jäljellä. Kiva fiilis, tykkään metsäisyydestä, vaikka pari hahmoa ärsyttääkin. Hiukan olen värkännyt kännykällä ylimääräistä, mutta hyvällä tahdilla edistyn.

Koko maratonin ajan on satanut. Rentouttaa tämä ropina, muutaman tunnin päästä on kiva nukahtaa näihin ääniin ja tunnelmiin. Jos vielä tulisi tummia pilviä ja öinen hämärä, saisi laittaa valot päälle, niin olisin aika onnellinen.

00.48

Kultarinta luettu loppuun. Lukumaratonin aikana 556 sivua. Tekisi mieli valvoa myöhempäänkin kuin ajatteli, kolmeen neljään viiteen, kun on niin virkeä, mutta tulee nälkä ja äiti herää jos käyn keittiössä.

Aloitan Kristiina Lähteen runokokoelman Kuinka voisit minulta puuttua. Ekat sivut vakuuttivat. Mukavan näköisiä runoja, saa ideasta kiinni eikä lauseet ole nälkävuotta pidempää pötköä.

1.22

Kokoelma luettu. Pidin enemmän kuin odotin pitäväni, kansi pelottaa. 79 sivua.

Ottaisin tähän Potterin ruotsiksi, mutta en uskalla rapistella kirjahyllyä. Ehkä Aavikon tyttäret? Tai Aurora.

11.36

Sain Aavikon tyttäret yli puoliväliin ja kolmen jälkeen nukahdin. Heräilin vasta. Nyt jatkuu.

Oli siis tarkoitus nukkua mahd vähä. Haha.

13.41

Nura Farahin Aavikon tyttäret luettu, 236 sivua. Söin aamiaisen samalla. Herkullista.

Seuraavaksi Graniittimies tai Aurora tai Harry Potter och De Vises Sten. Päätän matkalla keittiöstä sohvalle.

15.24

Katja Kaukosen Kohina luettu, lukumaratonin aikana 172 sivua. Yhteensä koko urakan aikana tullut selätettyä 1043 sivua. Pretty proud, vielä neljä ja puoli tuntia jäljellä.

Nyt vois tuota Auroraa tutkia, kun on käden ulottuvilla. Pitänee myös varmaan huomenissa käydä kirjastossa kun uhkaavasti luen Aleksiksiani loppuun.

18.02

Raija Orasen Aurora puolivälissä. Jos oikein kirisi vauhtia, ehtisi vikat 300 sivua lukaista, mutta en tiedä. Fontti on isoa ja teksti hauskaa lukea, eteenkin dialogeista tykkään.

No, ei tehdä tästä liian suorittamista, vaikka suorittaminen onkin kivaa.

20.00

Maraton loppui. Auroraa en ehtinyt kokonaan lukea, mutta ihan hyvin tuo 570 sivuakin on.

Maratonin saldo kokonaisuudessaan:

Anni Kytömäki - Kultarinta 556 sivua
Kristiina Lähde - Kuinka voisit minulta puuttua 79 sivua
Nura Farah - Aavikon tyttäret 236 sivua
Katja Kaukonen - Kohina 172 sivua
Raija Oranen - Aurora 570 sivua

Yht. 1613 sivua

Mukava haaste, mikäli mahdollista niin seuraavillekin maratoneille osallistun.